
Chatura, 15-vuotta
Chatura rakastaa tanssimista. Hän haluaa oppia lisää vaikka on nyt jo taitava. Chaturan nimikin tarkoittaa taitavaa. Isän sairastuessa Chatura joutui jättämään koulun ja menemään töihin mutta nykyään hänellä on mahdollisuus jäädä opiskelemaan työpäivän jälkeen. Chaturasta koulunkäynti on tärkeää, sillä hän uskoo sen auttavan häntä pääsemään takaisin tanssiopintoihin.

Gupil, 10-vuotta
Gupil tarkoittaa salaisuutta ja veikeällä pienellä pojalla onkin salainen haave tulla yhtä hyväksi opettajaksi kuin hänellä on nyt. Ensimmäisen vuoden Gupil kävi koulua jossa opettaja rankaisi napauttamalla vitsalla sormille. Gupil on vilkas poika, joten hänen sormiinsa sattui usein. Gupilin mielestä turvallinen oppiminen on hieno asia.

Valentina, 12-vuotta
Valentinan vanhemmat antoivat sitkeälle pienelle tyttövauvalle nimeksi Valentina, koska se tarkoittaa tervettä ja vahvaa.Valentinan vanhemmat asuvat korkealla vuoristossa ja tytön synnytys oli hankala.Välillä luultiin, että tyttövauva ei selviä kylmästä talvesta. Valentinasta kasvoi kuitenkin reipas tyttö, joka syntymätodistuksen saatuaan pääsi terveystarkastusten piiriin.

Thuc, 5-vuotta
Pieni vietnamilainen Thuc nimensä mukaisesti valpas poika.Thuc on kummilapsi ja hänen kohdallaan se tarkoittaa,että Thucin perhe on ollut mukana saamassa koulutusta aliravitsemuksen ehkäisystä. Thucin koti-alue on köyhää eikä monipuolisen ravinnon saanti ole aina itsestäänselvyys. Myös Thuc sai ensi elinvuosinaan yksipuolista ravintoa mutta viimeisen vuoden aikana hän on kasvanut hirmuista vauhtia vanhempien saadessa kasviksia pieneltä viljelypalstalta.

Hsiu Mei, 17-vuotta
Hsiu Mei on tyytyväinen. Hän on kannustanut äitiään oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan. Syrjäisillä paikkakunnilla on pitkään eletty perinteiden mukaan ja Hsiu Mei on ensimmäinen tyttö suvussa, joka käy koulua. Nyt myös äiti on rohkaistunut lähtemään mukaan kotikylänsä naisneuvostoon parantamaan tyttöjen ja naisten asemaa.

Kadidu, 9-vuotta
Kadidusta jalkapalloilu on parasta mitä hän tietää. Kun pojat illalla kokoontuvat töiden jälkeen pelaamaan, kaikki murheet unohtuvat. Kadidu on mukana afrikkalaisten lapsityöläisten liitossa, joka ajaa lasten oikeuksia. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus leikkiin, lepoon ja oppia lukemaan sekä kirjoittamaan. Turnauksia varten Kadidun AMWCY:n joukkue sai lahjoituksena pelipaidat. Viis siitä, vaikka paidat olisivat liian isoja,ne ovat joukkueen mielestä upeat.

Abebi, 6-vuotta
Abebi rummuttaa sydämensä kyllyydestä. Hän on niitä onnekkaita jotka pääsivät esikouluun. Abebin isoäiti kuoli aidsiin ja Abebin äiti haluaa antaa omalle tyttärelle hyvät elämän eväät.Äiti käy itse yrittäjäkoulua ja saa perheelle kaivattua elantoa tekemällä perinteisiä paperihelmiä myyntiin.