.jpg)
Olin juuri täyttänyt 12 vuotta, kun isä myi minut paikalliselle opettajalle. Isä sanoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa. Meillä ei ollut rahaa ruokaan.
Paiskin töitä opettajan kotona aamuruskosta iltamyöhään seitsemän vuotta. Se oli vaikeaa aikaa. Minua haukuttiin ja uhkailtiin. Palkkaa sain seitsemän euroa vuodessa. En tiennyt, miten olisin päässyt sieltä pois. Opettaja oli arvostettu ja tunnettu mies ja pelkäsin, että perheelleni tapahtuu jotakin pahaa, jos karkaan.
Nyt minulla on uusi elämä. Plan Nepal auttoi minua pääsemään irti orjuudesta, sain palata kotiin ja osallistua Planin erityisesti tytöille suunnattuun hankkeeseen. Pääsin Planin kurssille, jossa opin taitoja oman yrityksen perustamiseen. Sain myös pienlainan. Lainan turvin vuokrasin liiketilan ja avasin oman kahvilan.
Kahvilani työllistää nyt koko perheeni. Hyvinä päivinä voin palkata muutaman ystävänikin.
Tuntuu, että asiat ovat muuttumassa. Tiedän monia, jotka ovat palanneet kotiin ja saaneet Planilta tukea oman yrityksen perustamiseen. Tunnelma kotikylässäni on erilainen. Ihmiset tuntevat olonsa turvallisemmaksi, eikä heitä käytetä hyväksi.
-Geeta, Nepal
Geeta Choudhary, 21, on yksi kotiin palanneista kamalari-orjista lounaisnepalilaisessa kylässä. Haastatteluhetkeen mennessä Geeta oli tienannut tienvarsikahvilallaan jo 46 orjatyövuotensa edestä.
Geetan perhe kuuluu tharu-kansaan ja vaikka kamalari-järjestelmä on nykyisin laissa kielletty, köyhän tharu-kansan jäsenet joutuvat yhä myymään tyttäriään orjatyövoimaksi. Vanhemmat eivät yleensä osaa lukea. Kamalari-sopimukset ovat suullisia ja poikkeuksetta rikkovat lasten oikeuksia.
Arvioilta 10–12 000 tyttöä vuodessa pakotetaan työskentelemään rikkaiden perheiden kotiapulaisina. Tytöt joutuvat usein työskentelemään kaukana kodista ja ovat alttiita väkivallalle ja seksuaaliselle hyväksikäytölle. Nuorimmat kotiapulaiset ovat kuusivuotiaita.