Haku

Oma Plan

Plan

|

Kohti laadukasta koulutusta kaikille, Intia

Tausta

Nopeasta talouskasvusta huolimatta Intian 1,15 miljardista ihmisestä 28,6 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kolmannes väestöstä on alle 15-vuotiaita.

Varsinkin tyttöjen ja naisten yleinen koulutustaso on edelleen matala. Peruskoulun aloittaa 84 prosenttia kouluikäisistä lapsista, mutta vain 73 prosenttia koulun aloittaneista on koulussa vielä viidennellä luokalla. Naisista 48 prosenttia on lukutaitoisia, miehistä 73 prosenttia.

Intiassa koulut ovat usein oppimiselle epäsuotuisia paikkoja. Lasten oppimista haittaavat esimerkiksi opetussuunnitelmien kehnous, opettajien poissaolot, kouluinfrastruktuurin puutteellisuus, vanhempien tuen puute ja pitkät välimatkat.

Lisäksi ruumiillinen rankaisu ja tyttöjen syrjintä ovat kouluissa yleisiä ongelmia. Siksi vain harvat lapset saavat ylempien luokkien peruskoulutusta tai toisen asteen koulutusta.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on auttaa kahta Intian osavaltiota takaamaan kaikille lapsille laadukas koulutus.

Hanketta toteutetaan kahdessa osavaltiossa, Uttar Pradeshissa ja Uttarakhandissa, ja sen piirissä on 122 valtion koulua.

Erityistavoitteet:

  1. Koulujen hallintojärjestelmiä kehitetään siten, että kaikki lapset pääsevät laadukkaan koulutuksen piiriin.
  2. Kouluihin turvataan tehokas ja ketään syrjimätön opetus.
  3. Varmistetaan, että yhteiskunnallis-poliittinen ympäristö tukee kaikkia lapsia saamaan laadukkaan koulutuksen ja mahdollistaa vanhempien ja lasten osallistumisen.
  4. Lapsiystävällisen koulun malleja luodaan laadukkaan ja tasa-arvoisen koulutuksen edistämiseksi.

Tuloksia

Kaikki hankkeessa mukana olevat 122 koulua ovat pohtineet yhdessä oppilaiden, vanhempien ja yhteisöjen kanssa koulujen kehittämistä, ja jokaiselle koululle on luotu oma kehitysohjelma.

Uttarakhandin opetushallinnon kanssa on allekirjoitettu aiesopimus, jossa opetushallinto lupaa tukea Planin työtä Uttarakhandin mallikouluissa ja varmistaa koulujen asianmukaisen infrastruktuurin.

Uttarakhandissa 17 mallikouluun on perustettu kirjasto, ja sekä lapsia että opettajia on koulutettu kirjastonhoidossa. Yhdeksään mallikouluun on rakennettu leikkikenttä.

Varanasissa on koulutettu 60 esikouluopettajaa, jotta he osaavat tehdä oppimisympäristöstä mahdollisimman lapsiystävällisen, käyttää luovia opetusmenetelmiä ja tukea lasten siirtymistä alakouluun.

41 koulussa on otettu käyttöön opetus- ja oppimisaineistoja, jotka tukevat lasten matematiikan ja luonnontieteiden opiskelua. Toimintaan osallistuvat lapset järjestävät itse luonnontieteiden ja matematiikan oppimisryhmiä. Uttarkashin alueella hankkeeseen osallistuvissa mallikouluissa lasten oppimistulokset ovat parantuneet 20 prosenttia.

Positiivista kurinpitoa on edistetty opettajille ja yhteisöille järjestetyissä tilaisuuksissa. Perusteellista koulutusta positiivisesta kurinpidosta annetaan kaikilla hankealueilla vuoden 2010 alkupuolella.

Oppilaiden, vanhempien ja opettajien yhdistyksiä ja kylien opetustoimikuntia on aktivoitu ja kaikissa osallistuvissa kouluissa on järjestetty säännöllisiä kuukausitapaamisia

Ryhmät ovat arvioineet mallikouluohjelman edistymistä ja ovat keskustelleet koulujen kehittämistä koskevista aiheista, kuten siitä, kuinka paljon opettajia tarvitaan ja kuinka opetushallinnon toimittamat ilmaiset oppikirjat saadaan ajoissa kouluun

Ryhmät ovat myös neuvoneet vanhempia lähettämään lapsensa kouluun säännöllisesti ja ovat pitäneet silmällä poissaoloja. Kaikkiin 122 kouluun on perustettu lasten kerhoja. Kerhot kokoontuvat kuukausittain keskustelemaan koulun kehittämiseen liittyvistä aiheista.

Haluatko tukea tätä hanketta? Hanki eettinen lahja.

Takaisin Aasian hankkeisiin

Takaisin maakortille