Kummius antaa paljon iloa ja hyvää mieltä niin itselle kuin kummilapsellekin. On sykähdyttävää saada kirje omalta kummilapselta ja huomata, kuinka lapsen yhteisössä saadaan parannuksia aikaan. Kummien tuella moni toive toteutuu. 

Lue kummien ja kummilasten ajatuksia siitä, mitä kummius on merkinnyt heidän elämälleen.

Jos haluat ryhtyä Plan-kummiksi, soita numeroon 0600-900600 (1,51€/min + pvm) tai ilmottaudu kummiksi verkossa.

 

Yhteydenpito kummilapseen rikastuttaa elämää

Timo ja Leena Niukkanen vierailivat marraskuussa 2011 kummityttönsä Marcelinan luona Boliviassa.

- Marcelina käy seitsemättä luokkaa naapurikylän koulussa. Marcelina itse on innokas koulunkävijä ja älykkään oloinen tyttö. Sydämestämme toivomme, että hän saisi käydä koulua ja löytäisi itselleen tien parempaan elämään. Haluammekin jatkaa kummiuttamme, kunnes hän täyttää 18 vuotta, Niukkaset kertovat.

Matkalla Niukkaset näkivät Planin rakentamia kouluja ja terveyskeskuksia ja vierailivat kylän ala-asteen koulussa, jonka Plan on perustanut.

- Huomasimme, että Planin auton ilmestyminen kylätielle oli paikallisille suuri ilo. Kaikki riensivät tervehtimään ja juttelemaan Planin työntekijöiden kanssa. He ovat oppineet luottamaan Planin toimintaan.

- Hyvästellessä sydän lähes särkyi. Jatkamme säännöllisen kummituen maksamista Planille ja pidämme yhteyttä Marcelinaan kirjein ja kuvin. Toivomme, että mahdollisimman moni ystävämme ryhtyisi Plan-kummiksi. Yhteydenpito kummilapseen rikastuttaa omaakin elämää ja voi tuntea parantavansa edes hiukan maailmaa. Näille lapsille Plan on ainoa toivo! 

Kummilapsen tapaaminen syventää kummisuhdetta

Susanna Lehto matkusti kummityttönsä Melodyn luokse Sambiaan syksyllä 2011.

- Vierailu Melodyn ja hänen perheensä luokse oli mahtava kokemus. Perhe ja muut sukulaiset ottivat minut todella lämpimästi vastaan, oli hienoa nähdä että he olivat myös odottaneet vierailua! Melody oli hieman ujo tyttö, mutta hänkin rohkaistui pikku hiljaa juttelemaan. 

Vierailun aikana Susannalle esiteltiin Planin hankkeita, ja hän pääsi tutustumaan mm. paikalliseen kouluun.

- Nyt ymmärrän paremmin myös sen, mihin oma tuki menee. Kummitapaaminen varmasti syventää kummisuhdetta ja nyt pystyn uudella tavalla ymmärtämään Melodylta tulevaa postia, ja toisaalta minun on helpompi kirjoittaa omalle kummilapselle kirjeitä, Susanna kertoo.

 

Fazerin Sinistä Afrikan auringon alla

Etiopian-matka sai Nora Savolaisen ottamaan kummilapsen. Hän kirjoittaa:

"Kallistuneet elinkustannukset ja jatkuva kiire sävyttävät useiden suomalaisten elämää. Asuntojen hinnat ovat nousseet,  ruoka kallistunut  ja monet perheet elävät toimeentulonsa rajoilla.

Olin hiljattain jakamassa EU:n myöntämää ruokatukea Tuusulassa. Hienot maastoautot kaarsivat pihaan. Jonossa ei näkynyt ryysyläisiä, pikemminkin päinvastoin. Tavalliset työssäkäyvät ihmiset hakivat ruokakasseja. Mistä tämä kertoo?

Köyhyys on suhteellinen käsite. Elintaso Suomessa on kyllä korkealla, on taulutelevisiot, kännykät, hienot  asunnot, muodikkaat harrastukset ja uudet autot. Kaiken tämän ylläpitäminen vaatii kuitenkin hintansa. Oravanpyörissään puurtava työikäinen väestö kärsii uupumuksesta. Kuulemme synkkiä talousuutisia, suomalaisyrityksiä ulkoistetaan ja työntekijöitä irtisanotaan. Mitä meille, taloushuolien kanssa kamppaileville suomalaisille merkitsee kaukaisen maan hätä?

Tuntuuko huonolta pilalta ajatella, että pitäisi vielä auttaa muitakin? Kreikka kaatuu velkataakkansa alle, sinne syydetään kasoittain rahaa. Liikuttaako Afrikan tai Aasian hätä meitä? Auttaako ihminen helpommin silloin, kun omat asiat ovat hyvin? Uutiskuviin nälänhädästä ja luonnonkatastrofeista turtuu.

Minä uskon, että omalla kokemusmaailmalla on merkitystä auttamispäätökseen. Saan sentään elää maassa, missä ihmisoikeuksia ei riistetä, perustarpeeni täyttyvät, enkä ole kuolemassa nälkään.  Onneksi on myös niitä ihmisiä, jotka auttavat auttamisen halusta. Saisipa omakin mieli säilyä avoimena, turtumatta lähimmäisen hädälle. Jo pienellä summalla voin auttaa paljon!

Asuin lapsuuteni vanhempieni työn vuoksi Itä-Afrikassa, Etiopiassa. Pääsin käymään siellä muutama vuosi sitten. Vaikka Etiopia jätti jälkensä ajatteluuni jo lapsuudessa, oli matka pysäyttävä kokemus. Moni asia oli muuttunut siellä. Väkiluku on kasvanut huikeasti ja Etiopian kansantalous on kokenut takaiskuja kuivuuden, Eritrean sodan ja kahvin halvan hinnan vuoksi.

Likaiset ja huonot asuinolosuhteet, hygienia, sairaudet ja rikollisuus tuntuivat länsimaalaisen silmin katsottuna pelottavalta. Mutta Etiopia on myös hieno maa. Luonto on vehreydessään upea ja siellä on runsas eläimistö. Etiopialaiset ovat köyhyydestään huolimatta onnellisen ja aidon oloisia.

Addis Abeban kujilla minua kosketti nähdä pieniä lapsia kerjäämässä ruokaa. Kerran annoin ruokaa pyytävälle pikkupojalle Fazerin Sinisen suklaalevyn. Hetken kuluttua pikkupojan kimpussa oli lauma lapsia repimässä osuuttaan suklaasta. Äidin sydäntäni kylmäsi ajatellessani näiden pienten katulasten elämää vailla ruokaa, turvaa ja rakkautta.

Palattuani Suomeen lopetin painonvartijoiden ryhmään osallistumiseni. Olin maksanut 12 euroa viikossa siitä, että pääsisin eroon ylipainostani! Tunsin huonoa omaatuntoa, rahan voisi käyttää paljon hyödyllisemminkin.

Elintasosairaus sai luvan lähteä halvemmalla. Mietin, miten voisin auttaa kehitysmaiden ihmisiä. Päädyin ottamaan kummilapsen Planin kautta. Yllätyksekseni kummilapseni oli etiopialainen tyttö. Olen iloinen, että minäkin voin auttaa, sillä pienistä puroista koostuu virta. Uskon, että meillä suomalaisilla on mahdollisuus nipistää ”fazerin sinisestämme” ja antaa siitä palanen sitä tarvitseville."
 

Nazareth löysi uran mediakerhosta

Nimeni on Nazareth. Synnyin vuonna 1989 San Juanin alueella, Dominikaanisen tasavallan eteläosassa. Vanhempani erosivat, kun olin vasta 3 kuukauden ikäinen, ja asuin sen jälkeen äitini ja neljän sisarukseni kanssa hyvin köyhässä paikassa.

Kun olin 9-vuotias, koulumme paloi. Elimme pari vuotta ilman oikeaa koulurakennusta, kunnes Plan tuli meidän elämäämme ja rakensi koulun.

Plan aloitti työn yhteisössämme tukemalla peruspalveluita, mikä oli äärimmäisen tarpeellista, ja vuonna 2002 Plan aloitti lasten mediahankkeen. Se oli unohtumaton kokemus. En ollut koskaan voinut kuvitella, että puhuisin radiossa ja että niin monet ihmiset kuulisivat sen! Tämä kerta kaikkiaan muutti elämäni.

Pienestä pitäen olin aina halunnut lääkäriksi, mutta pidin todella tästä viestinnästä. Nyt olen sitä mieltä, että haluaisin tehdä jotain viestintään liittyvää, mainontaa ja radiotyötä.

Hiljalleen sain lisää tietoa radio-ohjelmien tuottamisesta. Sain myös paljon uusia ystäviä.

Vaikka asiat paranivat, kaikki ei ollut ruusuilla tanssimista. Vaikka tiesin oikeuteni ja olin omistautunut niiden edistämiselle, en ollut koskaan vapaa työstä. Kävin töissä korjaamassa papuja, vedonlyöntitoimistossa ja siivoamassa taloja. Usein tämä esti minua menemästä kouluun tai osallistumasta ryhmäni tapaamisiin.

Joskus yritän kuvitella, millainen nuoruuteni olisi ollut, jos en olisi ollut mukana Planin toiminnassa. Tähän mennessä minulla varmaan olisi vauva, ehkä kaksi, asuisin miehen kanssa, joka kohtelisi minua huonosti, ja ajattelisin, ettei elämälläni ole mitään tarkoitusta.

Vaikka elämä on vieläkin rankkaa, tunnen itseni nyt paljon vahvemmaksi. Minulla on enemmän valmiuksia ja taitoja, ystäviä, jotka tukevat minua ja uskovat minuun. Ja nyt tiedän, että minulla on mahdollisuuksia parempaan elämään.

Nuria on terve - kiitos rokotusten

Nuria täytti juuri neljä vuotta. Hän on toinen Auguston ja Quintan kolmesta lapsesta. Perhe asuu Guinea Bissaussa Bafatan alueella.

- Tajusin rokottamisen tärkeyden, kun naapurimme kaksi lasta kuoli tuhkarokkoon. Heitä ei ollut rokotettu, kertoo äiti Quinta.

Aiempina vuosina Bafatan alueella menehtyikin paljon syli-ikäisiä lapsia pelkästään siksi, ettei heitä ollut rokotettu. Rokotteita oli liian vähän, eivätkä perheet päässeet vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi terveyskeskuksiin.

Tuhkarokkoepidemian jälkeen Plan aloitti hankkeen, jossa terveydenhoitohenkilökunta kävi kylissä paikan päällä rokottamassa lapset. Rokotukset olivat kyläläisille ilmaisia. Näin myös Nuria sai rokotuksen.

- Nyt lapseni ovat välttyneet vakavilta sairauksilta. Seuraan tarkasti rokotuskalenteria ja vien aina tarvittaessa lapset rokotettaviksi, kertoo tyytyväinen Quinta.

Pieni Nuria hymyilee äitinsä vieressä:

- En sairastu koskaan, koska minut on rokotettu.

Gaon ja Lin tytär sai syntymätodistuksen

Qishan alueella Kiinassa asuva pariskunta Gao ja Li saivat tyttären marraskuussa 2005. Li uskoi, että syntymärekisteröinti on kallista ja melko hyödytöntäkin, joten lapsi jäi rekisteröimättä.

Tytön kasvaessa hän sai kroonisen hengitysteiden tulehduksen. Silloin vanhemmille selvisi, että ilman syntymätodistusta heidän tyttärensä ei ole oikeutettu lääkärikulujen korvauksiin.

Kiinan lain mukaan lapsi on sakon uhalla rekisteröitävä kolmen kuukauden kuluessa syntymästä. Plan on tiedottanut vanhemmille syntymätodistuksesta lapsen perusoikeutena ja on saanut neuvoteltua Kiinan hallituksen luopumaan myöhäisen rekisteröinnin sakottamisesta.

Myös Gao ja Li saivat tyttärelleen syntymätodistuksen ja pääsivät kunnallisen terveydenhuollon piiriin.

- Me emme tienneet, että rekisteröinnillä on niin suuri vaikutus lapsen elämään, he toteavat.

Planin hankkeen ansiosta syntymärekisteröinti heidän kylässään nousi vuodessa yhdestä 67 prosenttiin.

Planin tuella unelma-ammattiin

- Olen hyvin ylpeä itsestäni. Olen oppinut laittamaan ruokaa ja pystyn nyt elättämään perhettäni kotikylässä, kertoo 17-vuotias Wattana. Hän työskentelee nykyisin unelma-ammatissaan japanilaisen ravintolan kokkina Siem Reapissa, Kambodzhassa.

Wattana on ollut mukana Planin järjestämässä hankkeessa, jossa köyhiä lapsia koulutetaan ammattiin. Tähän mennessä kahdeksan varatonta lasta Sala Bain alueelta on saanut ammatin Planin apurahan turvin. Koulutuksen järjestää paikallinen hotelli- ja ravintola-alan oppilaitos.

- Sain mahdollisuuden, jollaisesta en ollut uskaltanut uneksiakaan, ja se muutti täysin elämäni. En ollut koskaan aiemmin poistunut kotikylästäni, joten olin aluksi vähän hermostunut, Wattana kertoo.

Wattanalle ja hänen perheelle koulutus on tarjonnut uusia mahdollisuuksia. Kuten niin monet tytöt Kambodzhassa, myös Wattana lopetti koulunkäynnin varhain mennäkseen töihin. Hän elätti yhdeksänhenkistä perhettä raskailla metsätöillä. Nyt tilanne on helpottunut ja koko suku on ylpeä Wattanan menestyksestä.

- Olen todella onnellinen, että Wattanalla on ammatti. Koska olemme riippuvaisia riisisadosta, niin huonoimmassa tapauksessa nuorempien lasteni olisi pitänyt jättää koulu ja lähteä töihin. On uskomatonta, että perheelläni menee nyt näin hyvin, iloitsee Wattanan leskiäiti.