Ryhtyessäsi lapsen kummiksi tuet säännöllisesti kehitysmaassa asuvia lapsia ja heidän yhteisöjään. Vaikka Plan-kummina saat oman nimetyn kummilapsen, tukesi ei mene hänelle henkilökohtaisesti, vaan kummina tuet koko kummilapsen yhteisöä. Kokemuksemme mukaan pysyviä tuloksia saavutetaan juuri kehittämällä lapsen elinympäristöä kokonaisuudessaan.
Lapsen kummin kuukausittainen kummimaksu on vähintään 27 euroa. Säännöllisellä tuella saamme aikaan pysyviä muutoksia. Sinä kuitenkin päätät itse, kuinka kauan haluat toimia kummina – me puolestamme kannamme vastuun siitä, että työ kummilapsesi parhaaksi jatkuu, vaikka kummiutesi päättyisikin.
Lapsen kummina sinulla on mahdollisuus kirjeenvaihtoon kummilapsesi kanssa sekä vierailuun lapsen yhteisössä. Jos haluat tukea lapsia, mutta et koe tärkeäksi pitää henkilökohtaisesti yhteyttä kummilapseesi, voit ryhtyä teemakummiksi.
Kummilasten lukumäärä tietyllä alueella vaikuttaa siihen, kuinka paljon alue saa tukea. Tämän vuoksi pyrimme löytämään kummin kaikille kummilapsille, jotta alueelle suunnitellut hankkeet saataisiin toteutettua täysimuotoisina.
Kummien antama tuki suunnataan yhteisöissä kahdeksaan osa-alueeseen: koulutukseen, lasten suojeluun, toimeentulon parantamiseen, katastrofiapuun ja katastrofiriskien vähentämiseen, terveyden edistämiseen, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen, vesi- ja sanitaatiokysymyksiin sekä nuorten osallistumiseen ja osallisuuteen.
Jos haluat ryhtyä Plan-kummiksi, soita numeroon 0600-900600 (1,51€/min + pvm) tai ilmoittaudu kummiksi verkossa.