Haku

Oma Plan

Plan

|

Teemakummina tuet syrjittyjen vähemmistöjen lapsia


Videolla Planin teemakummit tutustuvat hankealueeseen Filippiineillä.

Plan toimii useilla alueilla, joita perinteinen kummitoiminta kirjeenvaihtoineen ei tavoita. Syynä voi olla esimerkiksi yhteisöjen liikkuva elämäntapa tai erityisen syrjäinen sijainti. Tällä hetkellä Plan työskentelee tällaisilla alueilla neljässä Aasian maassa (Filippiineillä, Pakistanissa, Thaimaassa ja Laosissa); tukemamme yhteisöt ovat etnisiä tai muuten syrjittyjä vähemmistöjä, joten lapset kärsivät köyhyydestä kaikkein eniten.  

Ryhtymällä teemakummiksi voit tukea näitä Aasian unohdettuja lapsia, joilta puuttuvat elämisen perusasiat kuten puhdas vesi, koulu, terveydenhuolto ja ihmisoikeudet. Kuten lapsen kummiksi ryhtyessäsi, kummimaksullasi autetaan koko yhteisöä voimaan paremmin - ei siis yksittäistä lasta tai perhettä. Erona lapsen kummiksi ryhtymiseen on kuitenkin se, että teemakummina sinulla ei ole yhtä nimettyä kummilasta, eikä henkilökohtainen yhteydenpito näin ollen ole mahdollista.

Teemakummin kuukausittainen kummimaksu on vähintään 20 euroa. Säännöllisellä tuella saamme aikaan pysyviä muutoksia. Sinä kuitenkin päätät itse, kuinka kauan haluat toimia kummina – me puolestamme kannamme vastuun siitä, että työ vähemmistöjen parhaaksi jatkuu, vaikka kummiutesi päättyisikin.

Teemakummiuden varat ohjataan Aasian alueen yhteiseen rahastoon, josta käytämme varoja jokaisen maan vähemmistön hyväksi.

Kummien antama tuki suunnataan yhteisöissä kahdeksaan osa-alueeseen: koulutukseen, lasten suojeluun, toimeentulon parantamiseen, katastrofiapuun ja katastrofiriskien vähentämiseen, terveyden edistämiseen, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen, vesi- ja sanitaatiokysymyksiin sekä nuorten osallistumiseen ja osallisuuteen.

Filippiineillä ohjelmamme toteutetaan Mindoron saarella, jossa asuu etninen mangyan-vähemmistö.

Pakistanissa tuemme Islamabadin kaupungin slummeissa asuvia vähemmistöryhmiä.

Thaimaassa tuemme moken-heimoa, joka asuu Phuketin ja Phang-ngan rannikolla.

Laosissa teemme työtä syrjäisten vuoristo-alueiden vähemmistöheimojen kanssa.