Haku

Oma Plan

Plan

|

Ajassa nyt

Plan: Lasten oikeuksien viestinnässä muistettava kansainvälisyys

16.4.2010

Plan Suomi Säätiö ottaa tyytyväisenä vastaan Suomen valtion uuden lasten oikeuksien viestintäohjeistuksen. Plan kuitenkin muistuttaa, että lapsen oikeuksista viestittäessä on muistettava kansainvälinen näkökulma.

Nyt tehdyn ohjeistuksen tavoitteena on, että päävastuu Lapsen oikeuksien sopimuksen tiedotuksesta on tulevaisuudessa valtiolla. Ohjeistuksen mukaan valtio aikoo muun muassa tehostaa eri tahojen yhteistä lapsen oikeuksien mediaviestintää ja vahvistaa lasten ja nuorten osallistumista siihen.

Plan Suomi muistuttaa, että lapset on otettava viestinnän lisäksi mukaan myös päätöksentekoon heitä itseään koskevissa asioissa. Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää lasten osallistumista.

Lisäksi Plan painottaa, että lapsen oikeuksista viestittäessä on muistettava kansainvälinen näkökulma.

Lue koko uutinen >>

Lapsen oikeuksien loukkauksista voi pian valittaa YK:ssa

25.3.2010

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus saa valitusmekanismin, jonka turvin lapset ja heidän edustajansa voivat hakea muutosta, jos lapsen oikeuksia on loukattu. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on ollut ainoa merkittävä ihmisoikeussopimus ilman valitusmenettelyä.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on tähän saakka ollut ainoa merkittävä YK:n ihmisoikeussopimus, johon ei ole liittynyt virallista valitusmekanismia. YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti uuden valitusmekanismin valmistelusta keskiviikkona 24.3.2010 Genevessä.

Lue koko uutinen >>

Plan vaatii hallitukselta terävämpää työtä lasten oikeuksien puolesta

Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotispäivänä Plan Suomi vaatii, että Suomen hallitus ratifioi Lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa käsittelevän lisäpöytäkirjan. Plan viettää juhlavuotta myös EU-tasolla.

  • Plan Suomi edellyttää, että hallitus ratifioi pikaisesti Lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa käsittelevän lisäpöytäkirjan sekä on aktiivinen nyt YK:ssa valmisteilla olevan Lapsen oikeuksien sopimuksen lisäpöytäkirjan valmistelussa. Voimaan tullessaan lisäpöytäkirja antaa Lapsen oikeuksien sopimuksen rikkomuksiin yksilöllisen valitusoikeuden ja käsittelyn.
  • Heidi Hautala vaati lasten ääntä kuuluviin EU:ssa kansainvälisen Planin I have a voice -kampanjan avajaisissa Brysselissä tiistaina 17.11.

Lue koko kannanotto 

 

Onnea 20-vuotias lapsen oikeuksien sopimus!

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää kuluvana vuonna 20 vuotta. Varsinaista juhlapäivää vietetään 20. marraskuuta lapsen oikeuksien päivänä.

Lapsen oikeudet - Kamu musisoi (Plan)Juhlavuoden teema on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Tavoitteena on lisätä suomalaisten lasten ja aikuisten tietoisuutta lasten oikeuksista ja nostaa lapset ja nuoret tasa-arvoiseen asemaan yhteiskunnassa aikuisten kanssa. Lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuoden virallisena suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Juhlavuoden tavoitteen saavuttamiseksi Plan on mukana maanlaajuisessa Lapsilla on omat oikeudet -vaikuttamiskampanjassa, jota koordinoi opetusministeriö. Kampanjalla järjestöt ja muut toimijat haluavat tutustuttaa aikuiset lapsen oikeuksiin ja saada heidät toimimaan niiden toteuttamiseksi.

Lisäksi Plan järjestää juhlavuoden kunniaksi lukuisia tapahtumia ympäri Suomea ja on mukana EU:ssa järjestettävällä tapahtumaviikolla. Sopimusta juhlitaan myös monissa ohjelmamaissa.

Lue lisää lapsen oikeuksista.
Lapsilla on omat oikeudet -kampanja