Haku

Oma Plan

Plan

|

Lasten elämää meillä ja muualla

Kuluvan vuosisadan loppuun mennessä yli puolet maapallon väestöstä on kehitysmaissa asuvia lapsia. Nyt ja tulevaisuudessa lapset syntyvät maailmaan, jossa rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on entistä syvempi. Syntymäpaikka vaikuttaa siihen, kummalla puolen kuilua lapsi elää.

Käytännössä syntymäpaikka vaikuttaa esimerkiksi lasten mahdollisuuksiin käydä koulua, elää terveenä, kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä ja osallistua omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon.

Vaikka suurin osa eurooppalaislapsista syntyy rikkaiden ja köyhien välisen kuilun paremmalle puolen, monet kehitysmaiden lasten elämää vaikeuttavista tekijöistä ovat olleet myös eurooppalaisten ja suomalaisten lasten arkea.

1900-luvun alkupuolella suomalaislasten elämää hankaloittivat ravinnon puutteellisuus, työnteko, hygienian kehnous, aseelliset konfliktit ja pakolaisuus.

Siksi meidän on nyt tärkeää työskennellä sen puolesta, että lasten elinolosuhteet kehittyvät koko maailmassa.

Koulutus

Kun lapset pääsevät kouluun, he saavat mahdollisuuden paitsi parantaa oman elämänsä edellytyksiä myös kehittää yhteisöjään.
>> Lue lisää

Terveys

Lasten terveys on aikuisten vastuulla. Heidän tehtävänään on taata lapsille hyvä ravinto, puhdas juomavesi ja kunnon sanitaatio sekä opettaa lapsia suojautumaan esimerkiksi tarttuvilta taudeilta.
>> Lue lisää

Turvallisuus

Miljoonien lasten turvaa uhkaavat paitsi köyhyys, myös väkivalta ja hyväksikäyttö. Siksi lasten yhteisöjen säällinen toimeentulo on turvattava, ja lapsia on suojeltava niin, että he voivat kasvaa ja kehittyä turvallisissa olosuhteissa.
>> Lue lisää

Osallistuminen

Lapsilla on oikeus osallistua omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon. Kun tämä oikeus toteutuu, lapset voivat kehittää elinolojaan ja yhteisöjään pysyvästi.
>> Lue lisää

Lue, kuinka Plan toimii kehityspolitiikan eri alueilla.