Ihmisoikeudet ja bisnes

Yksityissektorin merkittävä rooli ihmisoikeuksien toteuttamisessa - lasten oikeudet mukaan luettuina - on tunnustettu yhä useammin. Valtioiden vastuu ihmisoikeuksien suojelijoina on tunnustettu jo kauan, ja liikemaailma sidosryhmineenkin on yhä yksimielisempi ihmisoikeusvastuun merkityksestä. Jos liikemaailma muuttaa yhteiskuntavastuuseen ja toimintatapoihin liittyvät käytäntönsä vastaamaan entistä paremmin kestävän kehityksen periaatteita, muutoksella olisi todennäköisesti merkittävä vaikutus lasten oikeuksiin.

Plan katsoo, että ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan suuryritykset ja muut liikeyritykset ovat yhteiskuntaeliminä vastuussa myös ihmisoikeuksien edistämisestä ja turvaamisesta. Kysymys kuuluu, miten ne voivat omassa toiminnassaan ja laajemmin omassa vaikutuspiirissään kunnioittaa ja tukea ihmisoikeuksia?

Ihmisoikeudet vaikuttavat liiketoimintaan siitä huolimatta, millä alalla tai missä maassa yritys toimii. Yrityksiin kohdistuu yhä suurempia julkisia odotuksia, jotta ne sekä kunnioittaisivat ihmisoikeuksia että myös tehostaisivat omaa myönteistä toimintaansa niiden puolesta. Plan tietää, miten tärkeää liikemaailman niin myönteisiä kuin kielteisiäkin vaikutuksia lasten oikeuksiin on valvoa.

Ihmisoikeustyön neljä keskeisintä periaatetta

  1. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia: Halusit tai et, tämä ainoa kansainvälisesti sovittu periaate, jossa määritellään, mihin jokainen meistä on ihmisenä oikeutettu, koskee myös sinua.
  2. Ihmisoikeuksien merkitys liiketoiminnan kannalta: Hyvä ihmisoikeustoiminta on brändin kannalta kaupallisesti palkitsevaa.
  3. Sidosryhmäsi välittävät: Asiakkaasi, sijoittajasi, työntekijäsi ja monet muut sidosryhmäsi kiinnittävät huomiota tähänastiseen ihmisoikeustoimintaasi – kuten sinunkin pitäisi.
  4. Et halua olla väärällä puolella.
|

Lahjoita ja osallistu