Taustaa
Vuonna 2011 Sierra Leonen Plan-toimisto kartoitti lasten tilannetta maassa ja selvitti lastensuojelun esteitä. Tutkimuksen perusteella toimivaa lastensuojelua vaikeuttaa erityisesti lasten ja kotitalouksien köyhyys.
Myös toinen tuore tutkimusraportti korosti köyhyyden vaikutusta ongelmiin kuten teiniraskauksiin, koulun keskeyttämiseen, seksiin rahaa vastaan, lapsiavioliittoihin ja puutteelliseen ruokavalioon.
Raportit suosittavat lisäämään rahoituksen ja tiedon saatavuutta, opettamaan nuorille elämänhallintataitoja, luomaan kestäviä tulonhankintakeinoja nuorille tytöille sekä vahvistamaan yhteisöjen osaamista lastensuojeluasioissa.
Tavoitteet
Ohjelman tavoitteena on lisätä nuorten taloudellisia mahdollisuuksia ja sosiaalista pääomaa sekä edistää nuorisoystävällistä kehitystä Sierra Leonen taloudessa ja työelämässä.
Ohjelmassa
- Opetetaan nuorille taitoja, joiden kautta heillä on paremmat mahdollisuudet menestyä työelämässä ja siirtyä helpommin lapsuudesta aikuisuuteen.
- Annetaan lapsille ja nuorille yrittäjyyskoulutusta, erityisesti perehtyen markkinatutkimukseen ja arvoketjuanalyysin sekä yrityssuunnitelmien tekoon.
- Osallistutaan nuorisoystävällisten työllistymismahdollisuuksien kehittämiseen virallisella ja epävirallisella sektorilla nuorisotyöllisyystyöryhmän kautta.
Hanke tarjoaa myös mahdollisuuden Plan Suomen nuorten aikuisten Mitä?-verkostolle, joka suomalaisten ja sierraleonelaisten nuorten yhteistyönä järjestää tapahtuman nuorten työllistymiseen liittyvistä teemoista.
Hanke on käynnistynyt vuonna 2012.
Haluatko tukea tätä hanketta? Osta eettinen lahja.
Nuorisolaina
Torikoju
Takaisin Afrikan hankkeisiin
Takasin Sierra Leonen maakortille