Kehityspolitiikkaa ja maailmanlaajuisen kehitysavun strategioita ohjaavat vahvasti YK:n vuosituhatjulistus vuodelta 2000 sekä Pariisin julistus avun tuloksellisuudesta vuodelta 2005. Samaan aikaan ihmisoikeudet ovat nousseet merkittävään asemaan kehitysyhteistyössä. Tämä ei tarkoita, että perinteinen tarveperustainen eli tarpeiden tunnistamiseen ja täyttämiseen perustuva kehitysyhteistyö hylättäisiin täysin, mutta köyhyyden ja ihmisoikeuksien välinen yhteys poliittisella ja strategisella tasolla tunnustetaan yhä laajemmin.

Vuosituhatjulistus synnytti teollistuneissa maissa lukuisia sitoumuksia kansainvälisen kehitysyhteistyöbudjetin lisäämiseen ja varojen parempaan kohdentamiseen. Virallisen kehitysavun nettomaksut ovat olleet nousussa, mutta niiden kokonaismäärä on silti jäänyt huomattavasti alle YK:n asettaman tavoitteen, joka on 0,7 prosenttia kunkin avunantajamaan bruttokansantulosta. Suomessa kehitysapu tällä mittarilla oli vuonna 2011 noin 0,58 prosenttia bruttokansantulosta eli noin miljardi euroa.

Vuosituhatjulistuksesta alkanut kansainvälinen kehityspoliittinen prosessi keskittyy ensisijassa kehitysavun määrään ja avun kohdentamiseen sitä eniten tarvitseviin maihin. Avun tuloksellisuutta koskeva Pariisin julistus sekä sitä seurannut prosessi, johon sisältyi vuoden 2008 Accran toimintaohjelman hyväksyminen, käsittelevät avun toimeenpanon periaatteita.

Yksi merkittävimmistä sitoumuksista koskee kehitysmaiden hallitusten vahvempaa johtajuutta omassa kehityspolitiikassaan sekä kansalaisten osallistamista siihen. Avunantajat puolestaan tukevat heitä kunnioittamalla heidän priorisointejaan, investoimalla kehitysmaiden ihmisiin ja instituutioihin, käyttämällä nykyistä enemmän hyväksi niiden omia järjestelmiä avun toimeenpanossa sekä lisäämällä avun ennakoitavuutta.

Vuosituhattavoitteet mittaavat monia lastenkin hyvinvointia koskevia trendejä, mutta esimerkiksi lasten suojelua ei ole sisällytetty sitä koskevaan raportointiin. Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tavataan kaikissa yhteiskunnissa, eri sosiaalisissa tilanteissa, kotona, kouluissa ja instituutioissa. Se pysyy usein piilossa ja siitä ei pidetä tilastoja. Vuosituhattavoitteissa jäävät huomiotta myös maiden sisäiset erot lasten hyvinvoinnissa, sekä suuret erot poikien ja tyttöjen asemassa muutoin kuin koulutuksen osalta.

Jotta lapsen oikeuksien loukkauksiin voitaisiin vastata tehokkaasti, on tärkeää ottaa huomioon niiden taustalla piilevät paikalliset, alueelliset ja globaalit olosuhteet ja niiden vaikutukset lapsiin ja yhteisöihin. Globalisaation, kaupungistumisen, demografisten muutosten, konfliktien ja ilmastonmuutoksen kaltaiset ilmiöt vaikuttavat merkittävällä tavalla lasten ja yhteisöjen haavoittuvuuteen.

Samanaikaisesti ne synnyttävät myös informaatioteknologian kehityksen taikka uusien rahoitusmuotojen kaltaisia mahdollisuuksia, jotka voivat auttaa lapsiköyhyyden ja lapsen oikeuksien loukkauksien vähentämisessä. Lasten ja heidän yhteisöjensä valmiuksien vahvistaminen näiden muutosten kohtaamisessa on olennainen osa myös Planin kehitysohjelmia.