Kummitoiminnan päällikkö Miya Serenius ja henkilöstöpäällikkö Pia Virtanen ovat olleet töissä Plan Suomessa alusta lähtien. He ovat nähneet läheltä Planin kasvun tuntemattomasta järjestöstä arvostetuksi asiantuntijaksi, neljän hengen pikku toimistosta lähes 50 työntekijän moniosaajaksi.
- Pärjääminen ei ollut alussa mikään itsestäänselvyys, Pia muistelee.
- Työsopimuksetkin tehtiin vain ensimmäisen Plan Ilta Lapselle -lähetyksen yli, Miya jatkaa.
Ensimmäinen Plan Ilta Lapselle -lähetys oli menestys, sillä sen innoittamina kummiutensa aloitti 4 500 ihmistä ja Planistä tuli yhdessä yössä Suomen suurin kummijärjestö. Sen jälkeen eivät Miyalta ja Pialta ole työt loppuneet.
Miya ja Pia muistelevat nauraen, miten he saivat olla järjestön alkuaikoina olla kaikkien alojen asiantuntijoina: siinä hoidettiin samaan aikaan vapaaehtoistyötä, Aasian aluetta ja viestintää, joilla kaikilla on nyt omat koordinaattorinsa.
- Ihana onkin ollut nähdä, miten unelmat erillisistä tiimeistä ja osastoista ovat toteutuneet. Ja on ollut mielenkiintoista seurata organisaation kasvua vähä kerrallaan, Pia sanoo.
Parasta Planissä on Miyan mukaan ollut mahdollisuus kehittyä koko ajan.
- Muutoskyky on Planin vahvuus, hän sanoo.
Miya ja Pia pitävät parhaana Plan-muistonaan Indonesian matkaa vuonna 2000.
- Sillä matkalla näimme koko kummipostin kulun kirjeen saapumisesta maatoimistoon, sen kuljetuksen kinttupolkuja pitkin vuorten taakse ja kirjeeseen vastaamisen vaikeuden, Pia kertoo.
Miyan ja Pian mukaan hyvät uutiset kentältä ovat tärkeä motivoiva tekijä työssä, osoitus siitä, että Planin toiminnalla on merkitystä ja että asiat voivat muuttua.
- Se, miten Plan on saanut aktivoitua lapset ohjelmamaissa, on todella hienoa. Usein minusta tuntuu, että heitä kuunnellaan siellä nykyään enemmän kuin lapsia täällä, Miya toteaa.
Toinen Miyan ja Pian kannustin ovat Planin positiiviset kummit ja vapaaehtoiset.
- Vieläkin ihmettelemme, että niin moni, usea tuhat, lähti mukaan tukemaan toimintaamme ensimmäisen Plan Illan jälkeen, vaikka olimme aivan tuntematon järjestö. Fantastista, että niin moni uskalsi uskoa meihin ja että ihmisillä on edelleen Planistä niin hyvä kuva", Pia ja Miya iloitsevat.