Sitouttaminen ja voimavarat

Liikeyritysten vaikutus lapsiin ja heidän yhteisöihinsä voi olla globaali. Plan sitouttaa yrityksiä ja instituutioita lapsiin keskittyvään yhteisökehitystyöhönsä ja pyrkii näin varmistamaan toimintansa, eettisten arvojensa, maineensa ja imagonsa suojelun ja korostamisen.

Plan ei tee yhteistyötä yritysten kanssa, jotka valmistavat päätuotteenaan sotatarvikkeita, aseita, tupakkaa tai alkoholia.

Minkä tahansa yrityksen, jonka yhteistyökumppaniksi Plan aikoo ryhtyä, on osoitettava olevansa sitoutunut yritysvastuuseen sekä toimittava Planin mission ja keskeisten arvojen mukaisesti.

Plan ei hyväksy tukea yrityksiltä, joiden käytäntöihin sisältyy seuraavaa:

  • toimintaa, joka osoittaa, etteivät ne kunnioita ihmisoikeuksia eivätkä lasten oikeuksia
  • todisteita toiminnasta, joka aiheuttaa haittaa lapsille sekä tietoisesti ja toistuvasti laiminlyö heidän ihmisoikeuksiaan
  • rikkeitä kansainvälisiä humanitäärisiä-, ympäristö‑ tai rahoitusnormeja tai hyvien käytäntöjen vastaisia tapoja vastaan (esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Kansainvälisen työjärjestön yleissopimus tai Kansainvälisen standardointijärjestön normit)
  • läpinäkymätöntä toimintaa alueilla, joilla kansainvälisten standardien rikkomukset ovat yleisiä.

Seuraavassa luetellaan muutamia esimerkkejä yrityksiin ja ihmisoikeuksiin liittyvistä kansainvälisistä normeista ja aloitteista:

|

Lahjoita ja osallistu