Haku

Oma Plan

Plan

Plan Suomelle uusi pääsihteeri

26.06.2012

Kehitysyhteistyöjärjestö Plan Suomen uudeksi pääsihteeriksi on valittu VTM Ossi Heinänen.

Lapsen oikeuksiin keskittyvän Plan Suomi Säätiön johtoon siirtyvällä Heinäsellä on monipuolinen kokemus lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä järjestöistä. Vuosina 2008-2011 Heinänen työskenteli Nuori Suomi ry:n kehitysjohtajana ja nuorten liikuntakulttuuria tukevan Your Move –suurtapahtuman johtajana. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa vuosina 2003-2008 Heinänen johti järjestön nuorisotyötä sekä kehitti toiminnan kansainvälistä ulottuvuutta. Urallaan hän on toiminut myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä.

Luottamustoimissaan Heinänen on edistänyt lasten ja nuorten asemaa useiden eri ministeriöiden työryhmissä ja toimikunnissa sekä muun muassa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin hallituksen puheenjohtajana.

– Heinänen on työssään kehittänyt lapsia ja nuoria aidosti osallistavia menetelmiä, jotka tukevat erinomaisesti kehitysyhteistyön nykyajattelua: myös lapset ovat aktiivisia toimijoita, eivät vain avun kohteita. Tältä osin Plan on ollut ja haluaa jatkossakin olla edelläkävijä. Myös vankka kokemus uusien medioiden hyödyntämisessä sekä rohkeus nostaa esiin tuoreita näkökulmia ovat vakuuttaneet Planin hallituksen siitä, että Heinäsen johdolla järjestön työ jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa, toteaa hallituksen puheenjohtaja Gunvor Kronman.

Heinänen aloittaa uudessa tehtävässään syksyllä 2012 edellisen pääsihteerin Riitta Weisten siirtyessä eläkkeelle. Weiste on johtanut Plan Suomi Säätiön toimintaa vuodesta 2006.

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =