Maaliskuussa järjestetyllä ryhmämatkalla tutustuttiin vuoristossa elävään alkuperäiskansaan mangyaneihin, heidän kulttuuriinsa sekä Planin työhön heidän parissaan. Matkalle osallistui teemakummeja sekä Suomesta että Ruotsista. Katso matkasta koostettu video!
Kummit vierailivat Mindoron saarella kolmessa eri kyläyhteisössä. Mamaran kylässä teemakummien vierailun virallisen tervetulojuhlan kohokohtana oli Planin rakennuttaman vesipisteen luovuttaminen kyläläisille. Suomalainen teemakummi Mia Laine allekirjoitti virallisen luovutusasiakirjan teemakummien puolesta.
– Olihan se juhlallinen hetki. Puhdas juomavesi on meillä itsestäänselvyys, mutta siinä kylässä se tuli todella tarpeeseen. Ihan liikuttavaa oli katsoa lasten iloa ja riemua, kun he joivat vettä suoraan hanasta, muistelee Mia Laine.
Mangyanit ovat äärimmäisen köyhä etninen ryhmä, joka elää syrjässä yhteiskunnasta ja vailla peruspalveluja. Mangyanit jakautuvat seitsemään heimoon, joista jokaisella on oma kielensä ja kulttuurinsa. Planin työ heidän parissaan kuuluu teemakummien tukemaan hankkeeseen, jolla tuetaan Aasian syrjäytyneitä kansoja neljässä eri maassa. Koulutuksen ja te
rveyspalvelujen ohella erityistä huomiota kiinnitetään mangyanien oman kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen.
Toinen vierailukohde, Balanin yhteisö, sijaitsi ylhäällä vuoristossa. Sinne päästäkseen kummit joutuivat vaeltamaan pari tuntia viidakon halki, lähes 30 asteen helteessä. Kylään on Planin tuella rakennettu koulu, joka vihittiin käyttöön teemakummien vierailun yhteydessä. Vieraat seurasivat mielenkiinnolla, kun kyläläiset siunasivat uuden koulunsa.
– Kaikki kyläläiset menivät seisomaan koulun ulkoseinän viereen ja asettivat kätensä sitä vasten. Siinä he seisoivat hetken silmät kiinni. Sitten he siirtyivät sisälle, missä rukoilivat ääneen, vieläkin silmiään tiukasti kiinni puristaen. Sitä näkyä en ihan heti unohda, tunnelma oli todella harras. Kyläläiset myös kiittelivät meitä teemakummeja uudesta koulustaan ja lupasivat pitää siitä hyvää huolta, teemakummi Marianna Niukkanen kertaa ikimuistoisia kokemuksiaan.
Opetusta oppilaiden ehdoilla
.jpg)
Ibanagin kyläyhteisössä vierailijat tutustuivat kylän koulussa noudatettavaan vaihtoehtoiseen opetusmenetelmään. Siinä koulunkäyntiä on mukautettu mangyanien omaan ympäristöön ja elinpiiriin soveltuvaksi – luonnontietoa saatetaan opettaa puron varressa ja laskemaan opetellaan kivien tai kotiloiden avulla.
Kiivaimpana sadonkorjuuaikana myös isompien lasten työpanosta tarvitaan aamuisin, tällöin koulunkäynti tapahtuu iltapäivällä. Eikä koulu ole tyhjänä iltaisinkaan, silloin pulpeteissa istuvat kylän aikuiset.
Teemakummit osallistuivat matkallaan myös vuosittaiseen perhejuhlaan, jonka tarkoituksena on lähentää mangyaneja ja valtaväestöä toisiinsa sekä tutustuttaa heitä toistensa kulttuureihin.
Perhejuhlassa nähtiin sekä perinteistä että moderneja laulu- ja tanssiesityksiä. Myös vierailijat pääsivät esiintymään. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat – lastenlaulu sai myös yleisön innostumaan.
Lue lisää teemakummiudesta
Ryhdy teemakummiksi