Plan ja Myanmarin hallitus allekirjoittivat maanantaina Myanmarin pääkaupungissa Nay Pyi Tawissa yhteistyösopimuksen, joka virallistaa Myanmarin Planin uudeksi ohjelmamaaksi.
Sopimuksen allekirjoittivat Planin Aasian aluetoimiston apulaisjohtaja Haider Yaqub sekä Myanmarin sosiaaliministeriön edustajat.
– Olemme erittäin ylpeitä voidessamme ilmoittaa, että voimme kehittää tekemäämme työtä ja toteuttaa uusia hankkeita, sanoi Yaqub.
– Tämä on historiallinen hetki Planille, ja toivomme, että tästä alkaa hedelmällinen yhteistyö Myanmarin hallituksen kanssa maan heikko-osaisempien lasten auttamiseksi, Planin toimitusjohtaja Nigel Chapman totesi omassa puheessaan.
– Plan on sitoutunut työskentelemään hallitusten, kansalaisjärjestöjen sekä yhteisöjen kanssa toteuttaakseen lapsikeskeistä ja ihmisoikeusperustaista kehitysyhteistyötä, Chapman korosti.
Yhteistyösopimus linjaa Planin toimintaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Tulevat ohjelmahankkeet keskittyvät muun muassa katastrofien torjuntaan ja hallintaan sekä varhaiskasvatukseen. Myös vesi-, sanitaatio- sekä hygieniaohjelmia kehitetään maan kuivuudesta kärsivissä osissa. Plan toteuttaa kaikki hankkeet yhteistyökumppaneiden kanssa.
Toiminta alkaa neljässä maakunnassa ja tarjoaa taloudellista ja teknistä tukea paikallisille instituutioille sekä järjestöille, jotka työskentelevät lasten hyväksi.
Plan aloitti työnsä Myanmarissa vuonna 2008 tuomalla hätäapua hurrikaani Nargisin uhreille. Nargis vaati tuolloin yli 140 000 kuolonuhria. Hätäapu muuttui pitkäjänteiseksi jälleenrakennusohjelmaksi, kun Plan ryhtyi tekemään yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa.