Haku

Oma Plan

Plan

Kenian Childline näyttää esimerkkiä naapurimaiden lasten tukipuhelimille

23.11.2009

Kenian Childline-tukipuhelin on auttanut tuhansia kenialaisia lapsia. Planin ja Nokian tukeman palvelun puheluiden määrä on moninkertaistunut sen jälkeen, kun palvelu sai helposti muistettavan ilmaisnumeron 116.

Kun Kenian Childline-tukipuhelin perustettiin vuonna 2004, puhelut olivat maksullisia, ja numeroon pystyi soittamaan vain lankapuhelimista. Kesällä 2008 käyttöön tuli maksuton numero 116, johon voi soittaa myös kaikista matkapuhelinliittymistä.

Uudistusta seurasi puheluiden tulva, kertoo Childline Kenian johtaja Irene Nyamu.

Keniassa matkapuhelimet ovat paljon yleisempiä kuin lankaliittymät, ja oman kännykän puutteessa monella on silti sim-kortti lainakännykällä soittamista varten.

Uudistuksen ansiosta apu tavoittaa entistä paremmin myös slummien ja syrjäseutujen lapset ja nuoret – siis juuri ne, jotka useimmiten tarvitsevat apua kipeimmin.

Tukipuhelin näyttää nyt esimerkkiä vastaaville palveluille Ugandassa, Mosambikissa, Tansaniassa, Ruandassa ja Zimbabwessa.

Nyt myös Mosambikin ja Zimbabwen Childlinet käyttävät numeroa 116, ja Kenian Childlinen henkilökunta kouluttaa kollegojaan naapurimaissa. Plan ja Nokia tukevat myös Ugandan Childlinea.

Väkivalta on monen puhelun aihe

Vaikeimmassa tilanteessa olevat Childlineen soittajat ovat tulleet hylätyiksi tai kohdanneet väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai pakkoavioliiton uhkaa.

Yleisiä avunpyynnön aiheita ovat myös koulunkäynti ja toimeentulo.

Syypää lapsen huonoon kohteluun on usein opettaja tai vanhempi. Toisaalta opettajien ja vanhempien joukosta löytyy usein myös se, joka tarttuu puhelimeen ilmoittaakseen lapsen hädästä.

Suuri haaste tukipuhelimelle ovat sekä keskeytyneet puhelut että haamupuhelut, joissa langan päästä ei kuulu mitään. Osa voi johtua teknisistä ongelmista, mutta usein myös pelko estää soittajaa kertomasta asiaansa loppuun.

Lisää työntekijöitä tarvitaan

Välittömässä hätätilanteessa lapsen luo lähtee heti sosiaalityöntekijä.

Childlinen omat työntekijät liikkuvat pääkaupungin Nairobin alueella. Jos hätäpuhelu tulee muualta maasta, Childline ottaa yhteyttä lapsen kotikunnan viranomaisiin.

Välittömän avun lisäksi lapsille tarjotaan tarpeen mukaan myös esimerkiksi oikeusapua, lääkäripalveluita tai väliaikaista paikkaa turvakodissa.

Nairobin esikaupungissa sijaitsevassa Childline-keskuksessa työskentelee päivisin yhdeksän ja öisin kuusi työntekijää.

Irene Nyamun mukaan heitä tarvittaisiin ainakin viisi lisää päivin öin.

Lähitulevaisuuden tavoitteena on jakaa puhelukeskuksen toimintaa useammille alueille, jotta apu olisi entistä lähempänä soittajia. Näin vältettäisiin myös puhelukeskuksen ajoittaiset ruuhkat.

Lama uhkaa tukipuhelinta

Childline ei ole yksin kansalaisjärjestöjen hanke, vaan yhteistyötä tehdään Kenian valtion kanssa.

Viranomaisyhteistyön lisäksi valtio on auttanut palvelua saamaan valtakunnallisen ilmaisnumeron ja antanut toimitilat tukipuhelimen käyttöön.

Maailmanlaajuinen lama uhkaa kuitenkin myös Childline-tukipuhelimen toimintaa.

Kun Kenian valtio vähentää tukeaan puhelinkuluihin, tukipuhelin joutuu hankkimaan entistä enemmän rahoitusta muualta.

Lahjoita Kenian Childlinen toimintaan
Lue lisää Kenian Childlinen toiminnasta (engl.)
Tutustu Planin työhön Keniassa
Lue lisää Planin ja yritysten yhteistyöstä