Haku

Oma Plan

Plan

|

Lapsiin kohdistuvan väkivallan poistaminen, Länsi-Afrikka

Taustaa

Länsi-Afrikassa lapsiin kohdistuvan väkivallan pahimmat muodot, kuten lapsikauppa ja tyttöjen sukupuolielinten silpominen sekä aseelliset konfliktit, ovat yleisiä.

Tutkimusten mukaan Länsi-Afrikassa 20 prosenttia lapsista, joilla on kokemusta konfliktista, hyväksikäytöstä tai väkivallasta, on vaarassa tehdä itsemurhan ja tarvitsee välitöntä apua.

Lisäksi Länsi-Afrikassa opettajien, työnantajien ja koulukavereiden lapsiin kohdistama väkivalta on hyvin yleistä. Väkivaltaa pidetään normaalina tapana puuttua erimielisyyksiin, ratkaista ristiriitatilanteita ja rangaista huonosta käytöksestä.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on tiedottaa laajalti Länsi-Afrikan lapsille ja nuorille sekä heidän huoltajilleen lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevästä YK:n tutkimuksesta, sen sisällöstä ja seurantamekanismeista.

Lisäksi tavoitteena on kannustaa laaja ja edustava joukko alueen lapsia ja nuoria ehkäisemään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja puuttumaan siihen.

Erityistavoitteet:

  1. Varmistetaan, että YK:n tutkimukseen perustuvaa, lapsille ja nuorille sopivaa aineistoa levitetään vähintään 5 miljoonalle ihmiselle sekä painettuna että äänitteinä.
  2. Vahvistetaan järjestöihin kuuluvien lasten toimintavalmiuksia niin, että ainakin 200 lasta pystyy toimimaan väkivaltaa vastaan entistä paremmin ja osallistumaan tehokkaasti YK:n tutkimuksessa määriteltyihin seurantamekanismeihin.

Tuloksia

Yli 180 lasta ja nuorta 7 Länsi-Afrikan maasta on saanut koulutusta, jonka avulla he voivat työskennellä lopettaakseen lapsiin kohdistuvat väkivaltaiset käytännöt yhteisöissään.

Beninissä ja Ghanassa nuoret ovat tehneet kymmenen tietoiskua lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Tietoiskut esitetään radiossa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Nuorisoryhmiä Ghanassa, Norsunluurannikolla, Beninissä ja Togossa on koulutettu, ja ryhmät ovat tehneet lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä sarjakuvia. Ranskankielistä sarjakuvakirjaa "Aïe ça fait mal 1" on jaettu 5 000 kappaletta lapsille ja aikuisille Länsi-Afrikassa.

Yhteistyössä Afrikan suurimpien lasten ja nuorten lehtien Planète Enfants'n ja Planète Jeunesin kanssa on jaettu 42 000 kirjasta ja 21 000 julistetta, jotka käsittelevät lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Lasten ja nuorten kerhot seitsemässä Länsi-Afrikan maassa ovat kehittäneet omia toimintasuunnitelmiaan, joissa korostetaan lasten ja nuorten oikeutta saada suojelua väkivallalta.

Lisäksi lasten ja nuorten ryhmät ovat osallistuneet useisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joissa on kiinnitetty huomiota lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Näitä ovat olleet muun muassa urheilutapahtumat, yhteisön jäsenten kokoukset ja keskustelut yhteisöjen päälliköiden kanssa.

Internetissä on avattu sivustot http://vac.plan-childrenmedia.org ja http://nicekinderworld.blogspot.com, joilla nuoret voivat esittää itse tekemiään kertomuksia ja ohjelmia sekä vaihtaa mielipiteitä keskenään.

Lasten ja nuorten mukaan tiedottamisen ja koulutuksen ansiosta heidän yhteisöissään on opittu paremmin tiedostamaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Erityisesti kouluissa monien opettajien asenteet ovat muuttuneet, ja opettajat kannattavat nyt ruumiillisen kurittamisen kieltämistä.

Lapset ovat kertoneet myös, että heidän kodeissaan ei enää käytetä väkivaltaa ja että he ovat saaneet riittävästi itsevarmuutta puuttuakseen väkivaltatapauksiin yhteisöissään.

Haluatko tukea Planin kehitysyhteistyöhankkeita? Tee lahjoitus.

Takaisin Afrikan hankkeisiin

Takaisin Guinean maakortille
Takaisin Malin maakortille
Takaisin Ghanan maakortille
Takaisin Togon maakortille
Takaisin Beninin maakortille