80€ - Ruokakuponki perheelle kuukaudeksi (33 kg viljaa, 5 kg papuja ja 3,3kg öljyä)
30€ - Viljaa perheelle viljapankista
20€ - Lapselle ruokaa kuukaudeksi (viljaa, papuja ja öljyä)
Hätäavulla on Nigerissä äärimmäinen kiire. Useat perheet ovat joutuneet vähentämään päivittäisten aterioiden määrää vakavan ruokapulan vuoksi. Moni äiti voi tarjota lapsilleen enää yhden aterian päivässä. Kohta ruokaa on vain joka toiselle päivälle. Tarvitsemme nyt sinun apuasi, jotta saamme pysäytettyä Nigeriä ja koko Sahelin aluetta uhkaavan nälkäkatastrofin.
Video kertoo tilanteesta Nigerissä Tillaberin alueella:
Vakavaan ruokapulaan on monia syitä. Viime vuoden sato epäonnistui kuivuuden ja tuholaisten takia, ruoan hinta on kohonnut, ja levottomuudet koettelevat Sahelin aluetta. Moni lapsi näkee jo nyt nälkää, ja seuraavaan satokauteen on aikaa monta kuukautta.
Tule mukaan auttamaan Nigerin lapsia!
Nälänhätä vaikuttaa lasten koulunkäyntiin. Moni perhe lähtee kotikylästään etsimään töitä, ja lapset joutuvat jättämään koulunsa. Myös koulujen ruokaloita on jouduttu sulkemaan ruokapulan takia.
Myös tuleva sato on vaakalaudalla. Neljä viidestä perheestä itäisessä ja läntisessä Nigerissä kertoo, ettei heillä ole tarpeeksi viljaa säästössä uuden sadon istuttamista varten. Tämä tarkoittaa, että ruokapula jatkuu myös ensi vuonna, ellei asialle tehdä jotain pikaisesti!
Lue lisää Sahelin alueen ruokakriisistä >>
Voit osallistua myös soittamalla lahjoitusnumeroon 0600-91910 10€ (10,21 € / puhelu + pvm.).
