Felivia Mejía Santos, Plan Suomen Dominikaanisen tasavallan -medianeuvonantaja

Uusi journalismi syntyi Dominikaanisessa tasavallassa 1930-luvulla, kun pitkä sotilasdiktatuuri päättyi. Ajatus sananvapaudesta ja lehdistönvapaudesta sai jalansijaa Karibian sokerisaarella vasta, kun sananvapauslaki astui voimaan 1962. Vuoden 2010 perustuslakiuudistus on vahvistanut lähdesuojaa.

Dominikaaninen tasavalta on Karibian alueen toiseksi suurin saarivaltio. Asukkaita on 9 miljoonaa. Latinalaisen Amerikan valloittaja Kristoffer Kolumbus perusti pääkaupungin Santo Domingon 1496. Se on Amerikan vanhin espanjalaiskaupunki.

Haitin kanssa samalla saarella sijaitseva Dominikaaninen tasavalta sisältää monta surullista tarinaa toimittajista, jotka surmattiin sen jälkeen, kun he olivat raportoineet poliitikkojen ja huumekauppiaiden rikoksista.

Tällä hetkellä toimittaja ei menetä työn vuoksi henkeään enää yhtä usein kuin ennen, mutta toimittajia uhkaillaan ja painostetaan yhä. Vuoden 1962 sananvapauslakia pidetään vanhentuneena, ja toimittajat ovat vaatineet lain uudistamista.
 
Dominikaaninen tasavalta sai lain vapaasta tiedonhankinnasta vuonna 2004. Sen jälkeen valtion laitoksiin luotiin virastot, joista kansalaiset voivat hakea tietoa. Samalla kauan pimennossa ollut korruptio tuli julki, ja useita valtion virkamiehiä sanottiin väärinkäytösten takia irti viroistaan.

Vuonna 2010 ratifioidut perustuslakiuudistukset määrittelevät uudelleen muun muassa ammattisalaisuuden ja toimittajien lähdesuojan. Uudistus saatiin aikaan vasta sitten, kun useat toimittajat olivat joutuneet viranomaiskuulusteluihin, jossa heitä painostettiin paljastamaan lähteensä.

Itsesensuuri rajoittaa työtä

Dominikaanisessa tasavallassa on 46 televisiokanavaa ja yli 300 radiokanavaa. Lisäksi maassa toimii 95 kaapelitelevisioyhtiötä ja 15 internetpalveluja tarjoavaa yritystä. Digitaalinen tiedonvälitys on vahvistumassa.

Dominikaanisessa tasavallassa viestintäyhtiöiden omistajat ovat usein osakkaina muissakin yrityksissä. Tämä luo paineita tiedonvälityksen objektiivisuudelle, kun journalismin sisällöt ohjautuvat omistajaportaasta.

Vaikka mediaosuuksia omistavat yrityskonsernien osakkaat eivät suoraan käskisi toimittajia vaikenemaan heidän tietoonsa tulleista laittomuuksista, käytännössä jokainen toimittaja tuntee rajan. Kukaan ei halua menettää työpaikkaansa.

Pienten erillisten tiedotusvälineiden sijaan jättikokoiset mediatalot ovat Dominikaanisen tasavallan journalisteille arkea. Yksi media-alan yritys voi siten omistaa useita sanomalehtiä ja televisio- ja radiokanavia.

Mediatalojen keskittyminen vaikeuttaa toimittajien uraa, sillä jos toimittaja joutuu epäsuosioon yhdessä yrityskeskittymän tiedotusvälineessä, luultavasti hän ei saa työpaikkaa toisestakaan saman yrityksen tiedotusvälineestä.

Suuri yleisö arvostaa toimittajia, mutta valtion virkamiesten ja toimittajien suhde on kimurantti. Jotkut poliitikot suorastaan välttelevät toimittajia. Palkkakaan ole kovin suuri: yleensä toimittajat tekevät useaa työtä samaan aikaan, sillä he eivät elä vain yhden lehden tai televisiotoimituksen maksamalla palkalla. Siksi toimittajalla pitää olla vankka kutsumus tullakseen hyväksi toimittajaksi.

Journalistit järjestäytyvät kahteen liittoon

Dominikaanisen tasavallan toimittajat ovat järjestäytyneet kahteen ammattiliittoon. Käytäntö on yleinen muuallakin Latinalaisessa Amerikassa.

Dominikaanisen tasavallan toimittajaliittoon pääsee jäseneksi vain, jos on ehtinyt hankkia akateemisen loppututkinnon tiedotusopista. Kerran liittoon päässeillä on kohtalaisen turvattu asema.  Dominikaanisen tasavallan journalistien liitto ajaa melko hyvin jäsentensä asioita.

Suuri osa toimittajista ei kuitenkaan kuulu liittoon, sillä he kokevat, ettei liitto edusta heitä. He toivovat liitolta muun muassa entistä monipuolisempaa toimittajien ammatillista kurssitarjontaa ja vaativat liittoa ajamaan toimittajille sairausvakuutusta ja toimittajaeläkettä.

Lisäksi maassamme on lehdistöalan kansallinen ammattijärjestö, jonka jäseniksi voivat kirjoittavien toimittajien ohella liittyä valokuvaajat, kuvaajat ja leikkaajat sekä tiedotusalan tekninen henkilökunta.

Kirkko ja politiikka sisältöjen ytimessä

Suurin osa journalismista käsittelee sisäpolitiikkaa ja yhteiskunnallisia aiheita. Katolisen kirkon mielipiteellä on suuri merkitys, ja kirkolla on niin paljon poliittista valtaa, että se muokkaa journalismin sisältöjä huomattavasti.

Tuore globaali talouskriisi näkyi luonnollisesti sisällöissä ja muutenkin tiedotusvälineiden arjessa. Sadat toimittajat ovat talouskriisin vuoksi menettäneet työpaikkansa. Suuri media-alan irtisanomisaalto koettiin alkuvuodesta 2010. Tiedotusvälineet kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissa, jotkut päivälehdet ovat lopettaneet viikonloppunumeroiden julkaisun ja muuttuneet viisipäiväisiksi.

Journalismin erikoisalueet, kuten tutkiva journalismi, on joutunut antamaan tilaa viihteelle. Tutkivan journalismin huippuvaihe olikin jo 1980-luvulla, kun taas nyt lehdistö pitää parempana pureutua päivän uutisiin ja ajankohtaisten asioiden taustoitukseen.

Tutkivan journalismiin erikoistuneena toimittajana olen kokenut, että televisioyhtiöt antavat lehdistöä paremmin tilaa kriittisille reportaaseille. Kolmen viime vuoden aikana televisiotoimittajat ovat tehneet merkittävimmät paljastukset korruptiosta, rahanpesusta ja valtiokoneiston vallan keskittymisestä harvoihin käsiin.

Pitkä tie palkkatyöhön

Maassamme toimittajaksi voi valmistua viidessä yliopistossa, mutta joidenkin tarjoama opetusohjelma journalisteille on melko köykäinen ja lyhyt. Yliopisto-opintojen lisäksi toimittajat ovat tottuneet juoksemaan erikoiskursseilla ja täydentämään ammattitaitoaan ahkerasti yliopiston jälkeen.

70 prosenttia tiedotusopin opiskelijoista on naisia. Naisten enemmistö alan koulutuksessa ei kuitenkaan vielä näy työpaikoilla: Miehet pitävät käsissään median johtotehtäviä ja tärkeimpiä toimittajien pestejä. Naisille on varattu viihde ja muut taloutta ja politiikkaa kevyempinä pidetyt sisällöt, kuten juorupalstat. Myöskään televisiokanavilla ei näy se, että suurin osa tutkivista toimittajista on naisia.

Yliopiston jälkeen on vaikeaa päästä käsiksi töihin. Yliopistojen journalistikoulutukseen kuuluu opintojen loppuvaiheessa puolen vuoden palkaton harjoittelujakso, mutta harva kuitenkaan pääsee tämän jälkeen palkattuun työhön.

Siksi moni jää harjoittelujakson jälkeen palkatta kirjoittamaan juttuja tai tekemään uutisia toimitukseen, jossa on puoli vuotta tehnyt ilmaista työtä. Vasta tämän jälkeen voi toivoa, että kärsivällinen asenne ja nöyrä mieli tuovat lopulta määräaikaisen sopimuksen ja sen tärkeimmän, toimittajan palkan.